Teollisuuskuvaus ja yritysasiakkaat

 

Olen kuvannut paljon teollisuusyrityksille. Liikkuminen teollisuusalueilla, tehtaissa, laboratorioissa ja laivoilla on tuttua. Kemian teollisuus on itse asiassa merkittävin asiakkaani. Olen suorittanut useita turvallisuuskoulutuksia, niin  valtakunnallisesti kuin teollisuusalueittain määriteltyjä. Ymmärrän teollisuusalueella liikkumisen erityisvaatimukset ja otan rajoitukset ja toiveet huomioon niiden vaatimalla vakavuudella.

 

Pidän eniten kuvauksista, joissa saan käyttää ammattitaitoani monipuolisesti. Minusta on palkitsevaa saada vaikuttaa lopputulokseen myös omalla näkemykselläni. Haluan ottaa kuvia jotka ovat uskottavia ja luontevia, juuri tietystä paikasta ja ihmisestä kuvattuja. En ole erikoistunut kuvaamaan kiiltokuvakuvia joita kuvatoimistojen katalogit ovat pullollaan. Sellaiset kuvat tuntuvat minusta kylmiltä ja epäuskottavilta. Toki otan huomioon muittenkin toivomuksia ja ideoita vaikka pidän tärkeänä omaa luovaa panostani.

 

Luonnollisesti on tilanteita jotka vaativat teknisemmin painottunutta kuvausta, tarkkaa studiovalaisua ja huolellista kuvankäsittelyä. Sellaisetkin työt ovat tärkeitä ja vaativat ammattitaitoisen lähestymisen.